
Kokenut valmentaja tukenasi
Marika Råberg – kokenut Senior Executive Coach
Johtaja on parhaimmillaan silloin, kun hän voi olla aidosti oma itsensä ja hyödyntää omia vahvuuksiaan merkityksellisessä työssä. Coachingin avulla autan johtajia, esihenkilöitä ja tiiminvetäjiä tunnistamaan potentiaalinsa ja saavuttamaan parhaimman versionsa itsestään sekä fokusoimaan energiansa oikeisiin asioihin ja johtamaan omaa mieltään. Tavoitteeni on edistää kestävää työelämää tukemalla johtajia heidän henkilökohtaisella ja ammatillisella kasvupolullaan.
Olen kokenut Senior Executive Coach. Minulla on yli 20 vuoden monipuolinen työkokemus eri toimialoilta eli olen työelämän asiantuntija. Voimavaroinani ovat Career Coach & Navigator Professional Certificate, Henley EMBA-tutkinto, vahva liike-elämän ymmärrys sekä erittäin ratkaisukeskeinen ja motivoiva lähestymistapa.
Olen ammattilainen, joka siirtyi B2B-markkinoinnin ja myynnin johtotehtävistä henkilöstökehityksen ja valmennuksen maailmaan, ja tarjoan yksilö- sekä tiimicoachingia. Olen työskennellyt erilaisissa rooleissa erikokoisissa organisaatioissa ja opiskellut liiketoimintaa ja viestintää ennen kuin suuntauduin johtajuuden kehittämiseen. Voimistuva haluni auttaa ihmisiä kehittymään ja vaikuttaa positiivisesti heidän hyvinvointiinsa sai minut kiinnostumaan coachingista. Suoritin Career Coach & Navigator Professional Certificate -tutkinnon erinomaisin arvosanoin vuoden 2023 lopussa. Tällä hetkellä kehitän tiimicoaching osaamistani OK5:n Team Coaching -valmennuksessa.
Olen aina ollut aktiivinen ja osallistunut erilaisiin urheilulajeihin. Yliopisto-opiskelijana työskentelin myös aerobictuntien ohjaajana. Aikuisena harjoitan aktiivisesti kundaliinijoogaa, harrastan vesilajeja ja nautin taiteesta eri muodoissa.
Koulutus
Career Coach & Navigtor Professional Certificate, Goodwill Industries International (ICF-akreditoitu)
EMBA, Henley Business School
Kursseja
Laadukasta Coachingia, Eduhouse
Osaamisen kehittämisen elinkaari, Eduhouse
Strateginen henkilöstöhallinnon kehittäminen, Eduhouse
Practical AI / Microsoft ja Kajaanin AMK
Aktiivinen verkostoituja, mm. Suomen Ekonomit, MiB, Marketing Finland ja Henley Alumni Association
Olen unelmatyössäni auttaessani ihmisiä asettamaan ja saavuttamaan merkityksellisiä tavoitteita työssään. Motivoidun uuden oppimisesta, onnistumisista, kehittämisestä ja ihmisten kanssa työskentelystä.
Urani aikana olen mahdollistanut asiakkaille elämänmuuttavia oppimiskokemuksia ja oivalluksia. Kuuntelen tarkasti asiakkaideni tarpeita ja heidän arvojaan, minkä vuoksi minua pidetään helposti lähestyttävänä ja empaattisena valmentajana. Valmentamisen lisäksi teen vapaaehtoistöitä mentorina mm. MPS-Yhtiöillä.